Täällä on ollut hieman eksoottisen tuulista, kun puita on kaatunut kuin heinää pellolla. Myös nettiyhteys, puhelinverkko ja televisiosignaali ovat olleet teillä tietämättömillä. Osalla on ollut sähkötkin pois - meillä valot ovat vain vilkkuneet. Netti näyttää nyt toimivan taas ainakin toistaiseksi, mutta koska ulkona tulee taas siiheen malliin, ettei auto meinannut pysyä tiellä, saattaa nettiyhteys taas mennä pian. Ja kyllä - olen landella. ;)
Tässä hieman lisää joululomalaisen fiilistelyjä, jotka olisin laittanut jakoon jo aikaisemmin, jos luontoäiti olisi sallinut.
Sain siskolta ja hänen mieheltään suuren punaisen korurasian. Tilava korurasia olikin oikeastaan ainoa joululahjatoiveeni. Poikaystävältä sain auton lattiamatot, jotka tulivat tarpeeseen nekin, mutta joita en ollut tajunnut toivoa. Onneksi jollakulla muulla leikkasi. :D
Telkkaria on tullut tuijoteltua sen verran kuin sää on sallinut. Onneksi tätä leffaa ei vielä tuuli häirinnyt. :)
Kävimme tänään aleostoksilla Myllyssä ja Skanssissa. Väkeä oli liikkeellä yllättävän paljon. Onneksi shoppailureissusta selvittiin kuitenkin hyvillä mielin, edullisin hankinnoin ja Taco Barin herkkuruuat mahassa.
Glitter myi koruja ja asusteita pilkkahintaan.
Uudet korut pääsivät heti uuteen kotiinsa. :)
Myös vaatteita tuli ostettua Gina Tricot'sta ja Vilasta, mutta niistä erikseen toisessa postauksessa, jotta ehdin tänään vielä salille hikoilemaan. :)
♥ ♥ ♥
ENG: It's been so windy here that hundreds of trees have fallen down and as a result of that the network has been down, TV lost its signal, mobile connection was down and some houses had no electricity. We have had electricity but everything else didn't work. It's getting so windy again that I'm afraid the network will be down soon again. I'm spending my holiday in the countryside so it's more likely it takes longer until everything will be fixed again.
Above are some holiday pictures - what we/I have been up to (eating chocolate, watching TV when it had signal, sleeping)... My sister and her husband gave me a spacious jewelry case. We were shopping some discount pieces today and I put all the new jewelry into their "new home". :)