Lomalla on aikaa kokkailla, joten kaivoin esiin Thai-ruokareseptit vahtariajoilta. Tällä kertaa vuorossa oli Red curry. Kokkailin tätä itselleni ja poikäystävälleni jo eilen, mutta syömme samaa ruokaa vielä tänään, koska eilisestä satsista jäi melkein puolet jäljelle. Voimme siis laskea, että tämän ohjeen määrillä syö noin neljä ihmistä.
Ohjeessa olevan ankan korvasin kanalla. Näitä siis tarvitset:
400-500 g kanaa (mielellään rintapaloja)
4 tl punaista currytahnaa (laitoin 5 tl, eikä silti mielestäni mitenkään tulista)
4-5 dl kookosmaitoa (tai kuten ohjeessa 2 dl kookoskermaa ja 3 dl -maitoa)
½ dl kananlientä tai vettä (korvasin kanaliemikuutiolla ja ½ dl vettä)
10 kirsikkatomaattia (laitoin ½ rasiaa miniluumutomaatteja)
1 dl munakoisoa kuutioina (jätin pois, poikayställe ei kelvannut:)
4 revittyä limen lehteä (korvasin ½ limellä)
2 tl kalakastikketta (laitoin 1 tl, todella suolaista)
½ tl suolaa (jätin pois, edellinen riitti)
1 tl sokeria (fariinisokerista tulee parempi maku)
1 ½ tl oliivi- tai rypsiöljyä
3 dl Thai-/basmatiriisiä
(1 dl maapähkinöitä halutessa, oma lisä:)
Lisää 1 ½ teelusikallista öljyä pannulle ja sekoita siihen 4 teelusikallista punaista currytahnaa niin, että se liukenee öljyn sekaan. Tämän saa tehdä kunnon lämmöllä, jotta curryn maku tulee paremmin esiin.
Seuraavaksi kaada sekaan noin 1 dl kookosmaitoa ja sekoittele. Harmitti, että ostin tuollaista vähärasvaista kookosmaitoa, sillä se oli melko laihaa eikä niin maukasta. Yleensä ostan Rainbow'n 500 ml tölkin, mutta se oli lähikaupasta loppu. :/
Tuo kookosmaito näytti paksulta, mutta lämmetessä siitä tuli todella laihaa.
Kanan rintapalat leikellään tuollaisiksi kuutioiksi ja paistellaan niitä muutama minuutti kastikkeen seassa.
Tässä kohtaa on hyvä laittaa riisit kiehumaan. Sopiva määrä on noin 3 dl.
Kun kanat ovat kypsyneet muutaman minuutin, lisätään joukkoon loput kookosmaidosta.
Lisäsin reseptiin hieman omiani, eli määpihkinöitä. Pari kourallista/ 1dl oli hyvä määrä tähän annokseen. Maapähkinät on hyvä lisätä ajoissa kastikkeeseen, jotta ne ehtivät pehmetä tarpeeksi.
Seuraavaksi lisätään kaikki loput mausteet: kananlientä/kanaliemikuutio, ½ dl vettä, 1-2 tl kalakastiketta, ½ tl suolaa (en suosittele), 1 tl sokeria ja limen lehdet (puristin mehut puolikkaasta limestä, tuli melko hapanta).
Suosittelen laittamaan tomaatit vasta ihan viimeisinä, koska ne pehmevät nopeasti mössöksi.
Lopputulos näytti tältä:
Pääruuan kaveriksi tein salaatin, johon tuli kirsikkatomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia ja fetaa.
SYÖMÄÄN! :D
Katso myös: