torstai 13. tammikuuta 2011

Tilausten ja ostosten purkua


© Missing Sparkles

Hain Nellyn tilauksen eilen, mistä ovat kotoisin nuo kuvassa päällä olevat Rut m.fl.'n neule ja Jeane Blushin nahkalook-leggarit. Niiden lisäksi pidin Vero Modan mustan neuleen, mutta loput lähetin takaisin.

Itse asiassa olin aika pettynyt tilaukseen. Phaxin valkoinen rantamekko oli ihan rutussa ja kankaasta näkyi läpi. Lisäksi kangas ei laskeunut niin kauniisti kuin kuvassa eikä näyttänyt kovin laadukkaalta. Tilaamistani Vitamin A Goldin pinkeistä bikineistä puuttui alaosa, vaikka mielestäni siihen kuuluivat sekä ala- että yläosa. En tiedä oliko se jäänyt huolimattomuutta pois, mutta olisin halunnut biksut mukaan Egyptiin, eikä mulla ole aikaa odotella enää uutta lähetystä.

Avannan valkoinen Carrie Tanktop taas pussitti ikävästi kainaloiden kohdalta, joten sekin sai luvan palata sinne mistä tulikin. Nuo kuvan leggarit siis pidin, mutta ne alkoivat päivän aikana valua ikävästi alaspäin, vaikka aluksi niitä sovittaessani ne tuntuivat aika kireiltä >:/. Teimme onneksi poikaystävän kanssa yhteistilauksen H&M:lle, etten jäänyt kokonaan ilman uusia kesähepeneitä. Tilaus saapuikin jo ja olin todella tyytyväinen kaikkiin tilaamiini tuotteisiin. Niistä kuitenkin lisää toinen kerta... :)

Touhusin myös noiden uusien kosmetiikkatuotteiden parissa (ks. edellinen postaus). Eilen illalla testasin Lumenen Spa Body Scrupia, mikä oli aivan täyskymppi: paljon pieniä rakeita, jotka kuorivat ihon sileäksi kuin vauvan pylly ja tuoksukin oli ihana :). Eikä mokomalla ollut hintaa Cittarissa kuin noin 10 euroa.

Kuorinnan jälkeen värjäsin kulmakarvat Swiss O Parilla, joista tulikin sitten todella mustat värin tarratessa myös ihoon. Onneksi väri kuitenkin kului iholta suurimmaksi osaksi pois pyyhkeellä hinkkaamalla ja saippualla pesten. Ehkäpä kulmani näyttävät huomenna täysin normaaleilta. Mulla on kiva arpi keskellä oikeanpuoleista kulmaa, kun isoveli avasi joskus vuosia sitten syöttötuolin hakasen ja se tuoli taittui siitä keskeltä niin, että meikä kippasi naama edellä lattiaan. Sisarrakkautta. Nice. :)

Innostuin vielä illalla kokeilemaan St. Morizin itseruskettavaa vaahtoa, joka osoittautuikin todella tehokkaaksi tavaraksi. Pidin tuotteen väristä, joka oli ruskea eikä luonnottoman kellertävä. Lisäksi tuote tuntui olevan melkein hajuton. Edellinen Nivean geelimäinen itseruskettava haisi ihan järkyttävän pahalle (mun lakanat haisee vieläkin sille, koska en ole ehtinyt vaihtaa niitä :). Miinuspuoli tuossa St. Morizissa oli se, että väri imeytyi kämmenpohjiin todella vahvasti (ks. ylin kuva) ja vaahto piti muutenkin levittää aika nopeasti, ettei olisi jäänyt tummia raitoja minnekään. Eli hyvä tuote, jos käyttää hanskoja ja levittää nopeasti.

Aamulla meikatessani käytinkin varmaan kaikkia uusia meikkejä, joihin olin kaikkiin todella tyytyväinen. Suurin osa oli siis tilattu Pretty.fi'istä ja se tilaus olikin nappi kaikin puolin. Olin ihan extratyytyväinen Elisabet Ardenin mineraalimeikkipuuteriin, jonka jälkeen mun naama ei tarvinnut enää mitään muuta pohjustusta. Ja mulla kun on vielä todella ohut, couperosamainen iho, jota ei ihan kaikilla tököteillä noin vaan peitetä. :)

Meikit lärvissä. :) /© Missing Sparkles

Jee, sain jopa jotain kuohkeutta tuohon rotanlettiinkin: Aussien Aussome Volume Conditioner teki hiuksista helposti kammattavat ja tuuheammannäköiset. Taidanpa ostaa myös saman sarjan shampoon!

Myös Sally Hansenin Lip Inflation Extreme saa kiitosta: Taisi ne huulet vähän pullistua normaalista, vaikkei ihan Henna Kalinaisen pusukalahuulia tullutkaan :). Ja jos ei muuta hyötyä saa irti, ainakin saa kolme hyvää huulikiiltoa about 10 eurolla, jotka vielä kesti huulilla hyvin. Not that bad deal at all.

Lips don't lie. :D /© Missing Sparkles

Torailin koulussa tänään oikein kunnolla. Muistin bussiaikataulut vähän väärin ja olin siis myöhästymässä 10 minsaa luennolta ja tekstasin sitten kaverille hätäisenä, että missä luokassa ne on... Nooh, pääsin sitten luokkaan ja istuin pulpettiin ja katsoin PowerPointille, jossa luki Työyhteisön johtaminen. Siinä kohtaa kellot kilkatti, että mähän olen kyseisen kurssin jo käynyt. No ponnahdin sitten ylös ja totesin, että "Hups, väärä kurssi ja hejdå".

Menin sitten koneelta tarkistamaan lukkarista missä Kiinteistöoikeuden perusteet on menossa ja tulos oli, että ei missään. Olin kirjoittanut itselleni lukkarin ylös joskus ennen joululomaa ja se oli sitten näköjään pikkuisen muuttunut. Tuli sitten vapaapäivä. Mulla on noin puolet tämän hetken kursseista vuotta tuoreemman juridiikan ryhmän kanssa syystä että missasin vaihdossa aika paljon pakollisia kursseja. Luulin siis että niilläkin olisi ollut sitä kiinteistöoikeutta, mutta se on näköjään ihan mun oman ryhmän kurssi...joka siis on näköjään siirtynyt keväämmälle tai vasta ensi syksyksi... Olipa rankka viiden minuutin koulupäivä :D.

6 kommenttia:

  1. Mulla meni kanssa just usko Nellyyn kun sain tänään paketin, jossa oli likaset ja rikkinäiset kengät. Ei ihan oo Nelly nyt vakuuttanut...

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Tilasin joskus aikaisemmin sieltä jotain ja kaikki lähti takaisin. Yhdet Friis & Companyn 38-kokoiset kengät oli tosi pienet (vaikka mulle sopii välillä 37-kokokin) ja ne oli muutekin huonosti huoliteltu. Sekundakamaa? Ärsyttää kun olen pitänyt Nellyn mainosta sivupalkissa, ei tee enää mieli mainostaa >:/. No tuo kuvassa oleva neule oli kyllä todella ihana ja se toinenkin musta neule, vaikkei sekään samalta näytä kuin kuvassa niiden sivuilla... Ne leggaritkin olit kivat, jos ne ei vaan kävellessä valuis puoleen ahteriin...

    H&M:iin oon taas ollut supertyytyväinen, kahdesta viime tilauksesta olen pitänyt kaikki. Taas oli kuvasto hyppysissä ja postiluukusta kolahti 10% alennus kaikista kuvaston vaatteista... Ei houkuta ei... 0:)

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanan, suloisen villatakin johdosta! Tykästyin tuohon kuosiin ja olisin halunnut tuonkaltaisen villatakin mutten saanut hankittua. Sain onneksi joululahjaksi villasukat samaa tyyliä :D

    VastaaPoista
  4. Mä kyllä luulen, että tuota neuletta on vielä myynnissä, koska se ei ainakaan ollut sieltä alesta. Se on nyt tänään toista päivää päällä, se on niin mukava & lämmin. ^^

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti on vielä mun reissunkin jälkeen, en nimittäin voi ostaa mitään(siis vaatteita tms) ennen sitä! :D

    VastaaPoista
  6. Voi olla, että löydät sieltä niin paljon kaikkea ihanaa, ettei tilaukset enää paljon kiinnostakaan :D! Sitä varten varmaan olet säästänytkin ;)...

    VastaaPoista

Guess what? You just made my day! :)